Kymi Libri tulee taas!


Kirjamessujen konseptin uudistanut Kymi Libri järjestettiin ensimmäisen kerran heinäkuussa. Tapahtuma oli onnistunut ja pidetty. Seuraavat messut järjestetään 22.-25.7.2021. Työ messujen parissa on alkanut ja ensimmäisiä kiinnityksiä jo tehty. Vuonna 2021 paikallisuus eikä edes koko Suomi riitä, sillä virtuaalisen sovelluksen avulla messut tavoittaa koko maailman. Kymi Libri (ja myös Reuna-kustantamo) saa uudet upeat nettisivut, ennakkohaastatteluja tullaan julkaisemaan jo ensi vuoden puolella ja niitä tehdään jopa eri kielillä. Haastattelut käännetään ainakin suomeksi ja englanniksi. Samalla teen ensimmäisen paljastuksen tulevasta, sillä yksi haastattelu on jo lyöty lukkoon: rupattelen kirjailija Timo Tryggin kanssa – espanjaksi! Timo on kirjoittanut Reunalle Mökki Murciassa-kirjan ja sen lisäksi hän lukee alkuvuodesta Kisun elämäkerran äänikirjaksi. Keskustelunaiheita meillä riittää! Timon kanssa mielelläni työskentelevänä odotan innolla tulevia projekteja. Hieno mies!

Reuna käynnisti muutama kuukausi sitten äänikirjojen tuotannon Myllykoskella. Yhteistyökumppanimme on Studio Tero Tielinen. Tämä projekti siirtyi vastuulleni ja sen vetäminen on ollut todella mielenkiintoista. Meillä on hyvä porukka ja mikä parasta, opimme toisiltamme joka päivä jotain uutta! Kustannusjohtaja Tarja on taustalla hoitanut neuvottelut jakelukanavien kanssa, joten Teron kanssa olemme saaneet rauhassa keskittyä käytännön työhön. Teron kanssa työskenteleminen on ollut alusta alkaen helppoa, ja hänen kunnianhimonsa ja halu kehittyä aina vain paremmaksi on tehnyt minuun suuren vaikutuksen. Koska ajattelen työnteosta samalla tavalla, olemme muodostaneet toimivan duon. Odotan innolla tulevia projekteja.

Ensimmäinen äänikirja, Katariina Hakaniemen Suora lähetys, on jo nauhoitettu ja se julkaistaan lähiaikoina. Lukijana kirjassa on valloittava Helena Berg, joka todisti olevansa ilmiömäinen eläytyjä ja täysin oikea valinta Reunan historian ensimmäiseksi äänikirjan lukijaksi. Työ oli kovaa ja haastavaa, mutta meillä oli studiolla todella hauskaa! Saimme oikokuuntelijoilta kehuja persoonallisesta tyylistä ja voin hymyillen todeta, että juuri se ja ”reunamaisen tyyliin” luominen oli myös henkilökohtainen tavoitteeni. Pyrimme Teron kanssa siihen, että lukija saa olla luonnollinen, oma valloittava itsensä eikä häntä tulla koskaan rajoittamaan liikaa. Luomme lukijalle rennon ilmapiirin ja haluamme että studiossa on niin mukavaa, että se jää loppuelämäksi mieleen ikimuistoisena kokemuksena. Jos kaupan päälle autamme lukijaa uralla ja elämässä eteenpäin, se on meille pelkkää plussaa! Toivottavasti intohimomme, ilomme ja oma tyylimme tehdä äänikirjoja välittyvät jokaiselle! Miten valitsemme lukijan yhdessä kirjailijan kanssa, miten päätämme tyylistä ja miten etenemme siitä aina äänitykseen asti, siitä bloggaan myöhemmin.

Lista Reunan tulevista äänikirjoista ja niihin valituista lukijoista, sisältää myös paljastuksia uusista kiinnityksistä:

Suora lähetys (lukija: Helena Berg)

Jannen ja Elisan kapina (lukija: Ilkka Trygg)

Ei äitimateriaalia (lukija: Netta Herranen)

Kisu - Onnestain on puolet sinun (lukija: Timo Trygg)

Peilistä katsoo varis (lukija: Otto Pilli)

Lisäksi on varmaa, että keväällä tehdään selkokirjasta äänikirja. Kirjaksi on valittu Sanna-Leena Knuuttilan Ne lensivät tästä yli. Lukijaa emme ole vielä päättäneet.

Äänipankkimme on monipuolinen, mutta vielä olisi tilausta nuorille, 20-30-vuotiaille miehille ja naisille sekä nuortenkirjoja ajatellen 15-20-vuotialle tytöille ja pojille. Tunnistitko tästä itsesi ja alkoiko asia kiinnostaa? Tai haluatko vinkata lahjakkaalle kaverillesi? Yhteydenotot: jarkko@reunalla.fi

Kahdeksan kuukautta sitten viimeksi blogatessani opiskelin myynnin ammattitutkintoa ja olin kirjamyyjänä työharjoittelussa. Tutkinnon suoritettuani jäin Reunalle oppisopimuksella töihin ja opiskelemaan kustannusalaa. Työnkuvani on lievästi sanoen ”hieman laajentunut”. Toimin edelleen tarvittaessa kirjamyyjänä Reunan kirjakaupassa ja esimerkiksi messuilla, kuten viimeksi Jyväskylässä, mutta työtehtävät ovat siirtyneet enemmän kustantamon puolelle. Äänikirjaprojekti on vienyt ja tulee viemään paljon työaikaa. Kirjojen tekemisessä avustaminen, kirjailijahuolto, yhteyshenkilönä toimiminen sinne, tänne ja tuonne, markkinointi, verkkokauppa, tuotelehdet, ongelmien (useimmiten tietotekniikka) ratkaiseminen, uusien asioiden haltuunotto jne. päivittäisten rutiinien lisäksi vain joitain mainitakseni sekä tietysti Kymi Libri tähän päälle – työ ei siis ihan heti lopu.

Työtäni voisi kuvailla niin, että kun aamupäivästä saavun työpaikalle ja päättäväisesti päätän hoitaa yhden tehtävän, tulee Tarja toimiston puolelle kymmenen uuden tehtävän kanssa. Olenkin vakavasti harkinnut, että annan hänelle porttikiellon toimistoon! Tulevaisuudessa toivoisin vielä näkeväni Reunan kansainvälistyvän ja olevani siinä hyödyksi. Osaan sujuvasti espanjaa, minkä lisäksi opiskelen portugalia, katalaania ja italiaa, tässä järjestyksessä. Toivoisin vielä jossain vaiheessa löytäväni aikaa baskin ja galician kieleen.

E-kirjojen parissa työskentely kiinnostaa. Haluaisin myös edistää runouden (lempilapseni) asemaa Suomessa ja parantaa selkokirjojen tunnettuutta. Kaikelle mikä kehittää Myllykoskea olen myös avoin. Olen asunut täällä nyt yli viisi vuotta ja vaikka jollain aikamääreellä näen itseni ”hieman lämpimämmässä”, juuri nyt pidän Mylsää kotina ja hyvänä paikkana asua. Antakoon turkulaiset tämän anteeksi.

Lopuksi vielä kirjakauppakissa Napista. Karvaisen työkaverini työ ei ole pelkkää nukkumista. Lokakuussa Nappi oli ainoa silminnäkijä varkaiden murtautuessa yöllä Reunan kirjakauppaan. Aihe on Myllykosken suosituimmalle työntekijälle edelleen arka eikä Nappi suostu asiasta keskustelemaan – poliisikin sai kuulusteluissa vastaukseksi vain pari miauta ja yhden kehräyksen. Varkaat saatiin lopulta kiinni, ja Nappi voi hyvin! Marraskuussa Napin haasteet vain kasvoivat, kun kirjakaupalla vieraili koululaisryhmiä. Napin toisen nimen täytyy olla Kärsivällisyys, sillä niin urheasti hän kestitsi pieniä vieraitaan. Joulukuun alku on ollut kiireinen, joten viime päivät kustantamon ilmapiirijohtaja on lähinnä keskittynyt lepäilyyn ja joululahjojen vastaanottamiseen.

Jarkko

Kuvassa Nappi saa ensimmäisen joululahjansa, kiitos Riitta Lappi!


23 kommentit


  • ijejeobataw

    ] Amoxicillin 500mg Capsules kfi.gbpl.reunalla.fi.wpc.gs http://mewkid.net/when-is-xuxlya2/


  • igosasobux
    500mg[/url] Amoxicillin 500 Mg rrp.gkxo.reunalla.fi.dfc.ot http://mewkid.net/when-is-xuxlya2/

  • emujevadeno

    ] Amoxicillin 500mg Capsules xuq.ginb.reunalla.fi.xob.wc http://mewkid.net/when-is-xuxlya2/


Jätä kommentti