Reijo Hämäläinen
Tulion neljä elämää
Harvalle nuorelle on yksi öinen seikkailu merkinnyt niin suurta käännekohtaa kuin Tulio Gaezille. Liittyminen nuorten aktivistien joukkoon johti hänet keskelle Chilen poliittista kuohuntaa. Oltuaan organisoimassa asunnottomien maanvaltauksia ja mapuche-intiaanien taistelua vanhojen metsiensä puolesta Tuliosta tehtiin yksi presidentti Salvador Allendea suojelevista henkivartijoista. Samalla hänet kirjattiin joukkoon, jota sittemmin vallan kaapannut sotilasjuntta alkoi etsiä, vangita, kiduttaa ja murhata järjestelmällisesti. Tuosta kaikesta on nyt tasan 50 vuotta.
Tulio säilyi elossa, sillä kiduttajat eivät kyenneet yhdistämään häntä hänen poliittiseen peitenimeensä. Hänet kuitenkin karkotettiin Suomeen, jossa hän alkoi toimia sinnikkäästi kotimaansa poliittisten vankien hyväksi. Hän jatkoi työtään palattuaan Chileen karkotuksen jälkeen. Tulion tarina on kertomus kokonaisen kansan koettelemuksista – hän puhuu niiden puolesta, jotka eivät enää ole kertomassa omaa tarinaansa.