Sakari Viinikainen
Kuivakiskoisia rautatiejuttuja
”Rautatietä ja sivistystä ei voi erottaa toisistaan”, sanoi J. V. Snellman. ”Rakentamalla rautateitä ja siten parantamalla liikenneyhteyksiämme edistämme maanviljelystä, teollisuutta sekä kauppaa.”
Kouvola on puhtaasti radan synnyttämä. Kummina hääri Kotka, jonka nokkamiehet yhdessä paperipatruunoiden kanssa junttasivat Kouvolasta Savon radan risteysaseman (1889). Kotkalla oli lehmä ojassa, sillä risteysaseman paikka määräsi, mihin radan jatkopätkä päättyy. Samasta syystä haminalaiset ajoivat hampaat irvessä Kaipiaista risteysaseman paikaksi. Tokkopa Kouvolassa kunnolla edes ymmärrettiin, kuinka merkittävä päätös oli sen valinta risteysasemaksi.
Kuivakiskoisesta nimestä huolimatta Sakari Viinikainen selailee kirjassaan historian lehtiä pilke silmäkulmassa. Humoristisen näkökulman luo monesti jo aikaväli, sillä omana aikanaan iso ja vakavasti otettu asia voi tänään näyttää kovastikin koomiselta. Kirja koostuu pienistä jutuista. Niiden kautta valottuu, miten rautatie on vaikuttanut ihan tavallisten ihmisten elämään. Jutut etenevät kutakuinkin aikajärjestyksessä. Oleellinen osa kirjaa ovat kuvat, joita on jokaisen jutun yhteydessä.