Kansainvälisissä tehtävissä - kotirouvana

Annika Oksanen

Kansainvälisissä tehtävissä - kotirouvana

Normaali hinta €32.90 Alennushinta €25.00

Suomessa myös perheelliset naiset ovat jo vuosikymmeniä käyneet ansiotyössä ja olleet taloudellisesti riippumattomia. Suomalainen nainen on vahva ja itsenäinen – vahvuuden vaatimus kumpuaa historiastamme. Vaikka olosuhteet ovat nykyään toiset kuin vaikkapa viisikymmentä vuotta sitten, pidämme yhä yllä vahvan naisen ihannetta. Vahvuuteen kuuluu esimerkiksi ajatus siitä, että nainen ei saa olla aviomiehensä tulojen varassa.

Omaelämäkerrallisessa tietokirjassa valtiotieteiden tohtori Annika Oksanen avaa kotirouvuutta ilmiönä samalla, kun hän päästää lukijan lähelle seuraamaan arkeaan. Oksanen päätyi kotirouvaksi ensimmäisen kerran yli 30 vuotta sitten, jolloin hän muutti miehensä työpaikan perässä Afrikkaan.

Tutkimukseen ja laajaan lähdeaineistoon perustuvassa tietokirjassa käsitellään kotirouvan elämän eri puolia niin ulkomailla asumisen, oman identiteetin löytämisen kuin yhteiskunnan ja ekspatriaattiyhteisön odotustenkin kautta – tutkimuskirjallisuuteen mielenkiintoisesti linkittäen.

Annika Oksanen on vuonna 1955 syntynyt entinen kotirouva ja valtiotieteiden tohtori. Hän asuu kerrostalossa Helsingissä yhdessä kiltin aviomiehensä ja kirjojensa kanssa.
Oksanen on käsitellyt samaa tematiikkaa väitöskirjassaan Siirtonaisena Singaporessa - Ulkomaantyökomennuksille mukaan muuttaneet suomalaisnaiset kertovat kokemuksistaan (Helsingin yliopisto 2006).