Juha Mäntylä (toim.)
Joulukalenteri - Lusijan tarinoita
Lue e-kirjana: Storytel, Nextory, Elisa kirja, BookBeat, Ellibs
Jännitys kuuluu adventtiaikaan
Vuoden 2014 Joulukalenteri – 24 jännityskertomusta oli hitti! Adventtikalenteri kirjan muodossa on hauska lahja, ja vaikka joulukiireiden keskellä ei ehtisi lukea, kymmenen sivun tarinan illassa ehtii aina.
Vuoden 2015 Joulukalenteri-kirja on koottu samalla periaatteella: minidekkari 24 eri kirjoittajalta. Onpa joukossa yksi näytelmäkin. Monipuolisuus on kokoelman vahvuus; jos kirjoittajan kynänjälki miellyttää, voit tutustua hänen muuhun tuotantoonsa ja löydät ehkä uuden suosikkidekkaristin.
Teemana ovat tällä kertaa paikat Suomessa ja maailmalla. Jokaista kirjoittajaa pyydettiin sijoittamaan tarina tiettyyn maahan tai kaupunkiin. Jotkut valitsivat oman kotiseutunsa, jotkut käyttivät muusta tuotannostaan tuttua ympäristöä ja henkilöitä, ja monet tarinoista ovat matkoja paikasta toiseen.
Tuttuun tapaan kaikki kirjoittajat lahjoittavat tekijänpalkkionsa hyvään tarkoitukseen. Tänä vuonna tuetaan Tukikummit ry:n toimintaa, jolla pyritään ehkäisemään nuorten syrjäytymistä.
Kirjoittajista 18 on samoja kuin vuoden 2014 kirjassa, kuusi on uusia:
Marja-Sisko Aalto
Henry Aho
Jaana Ala-Huissi
Anja Erämaja
Petteri Hakkarainen
Kari Hanhisuanto
Harri V. Hietikko
Sinikka Huusela
Asta Ikonen
Aila Juvonen
Piia Kaikkonen
Jussi Katajala
Markku Keisala
Juha-Pekka Koskinen
Matti Laine
Harri István Mäki
Juha Mäntylä
Helena Numminen
Milla Ollikainen
Jasu Rinneoja
Tarja Sipiläinen
Riku Talvitie
Pia Tervo
Helena Väisänen
ISBN | 9789527028407 |
---|---|
Nimike | Joulukalenteri – Lusijan tarinoita |
Tekijä(t) | Juha Mäntylä (toim.) |
Sivut | 364 |
Hinta | 10,00 € |
Sidos | Nid. + liepeet |
KL | 84.2 |