Sippolassa sijaitseva Taidekeskus Antares toimii 1950-luvulla rakennetun juustomeijerin tiloissa. Keskus esittelee kotimaista ja kansainvälistä nykytaidetta. Taidekeskuksessa on 2000 neliötä näyttely- ja työskentelytiloja. Keskuksessa järjestetään myös eri taiteenalojen kursseja ja tapahtumia. Antareksen on perustanut kuvanveistäjä Tiiu Anttinen yhdessä Pasi Rantalan kanssa vuonna 2012. Vaikka sisäänkäynnin puoleinen piha voi vaikuttaa äkkiseltään ankealta, takapihalla tulijan vastaanottavat rustiikkiset tiilikaaret ja rehevä kasvillisuus. Kesäaikaan läheisestä Meijerin metsästä löytyy ympäri vuorokauden auki oleva ympäristötaiteen näyttely.