Ankkapurha -postikortti

Nina Nevalainen

Ankkapurha -postikortti

€1.50

Ankkapurha on Kymijoen kolmanneksi suurin koski Anjalan ja Inkeroisten välissä. Vuonna 1975 perustetun, nykyisin Kouvolaan kuuluvan Anjalankosken kaupungin nimi saatiin kosken toisesta nimestä. Nykyisin Ankkapurha on valjastettu sähköntuotantoon. Alueella on myös Ankkapurhan teollisuusmuseo ja kulttuuripuisto. Museo rakentuu vuodelta 1897 peräisin olevan Suomen ensimmäisen jatkuvatoimisen Füllner-kartonkikoneen ympärille. Museossa on myös nähtävillä 1920-luvulla rakennetun vesivoimalan alkuperäiset generaattorit. Ankkapurhan itärannalta on löydetty kivikautinen asuinpaikka, joka ajoittuu varhaiskampakeraamiselle ajalle.