Päivi Taussi
Katrin kahdet kengät
Romaanin lähtökohta on isoäidin tarina, pakomatka Inkeristä Suomeen. Teoksessa on kiehtova kaksitasoinen rakenne, jossa lapsenlapsi kommentoi sata vuotta myöhemmin mummonsa tarinaa ja kyseenalaistaa kuvittelemansa. Monelle sukuaan tutkivalle tilanne on tuttu: alat kirjeiden ja arkistotietojen pohjalta rakentaa kohdehenkilösi persoonallisuutta uudelleen ja kuvitella hänelle tunteita, jopa repliikkejä.
Kaikenlaisia nimiä oli vilahdellut miesten puheissa. Ne eivät tarkoittaneet keitään kyläläisiä, eivät naapurikylänkään asukkaita, eivät keitään Katrin tuntemia. ”Kuka se Elvenkreeni on? Mitä Kirjasalossa tapahtuu?” Katri oli kysynyt Matti-veljeltään. Matti oli vastannut, että ei kukaan eikä mitään ja että ei pitänyt kysellä sellaista, mihin on vaaralliset vastaukset.
Eräänä päivänä Matti ilmoittaa, että hän jättää entisen ja lähtee Suomeen, ennen kuin hänet otetaan kiinni. Katri kuulee sanovansa, että hän seuraa mukana. Lähtijöiden joukkoon liittyy myös Pekka, Katrin ja Matin veli. He hyvästelevät Inkerinmaalle jäävät omaisensa ja suuntaavat kohti tuntematonta.