Seija Leivo
Kauluksessa kultainen hämähäkki
”Anni siveli ajatuksissaan rintaneulaa, joka oli kiinnitettynä hänen kaulukseensa. Koru oli hänelle rakas. Se oli ollut äidin ainoa arvokas koru, pieni kultainen hämähäkki, joka kantoi selässään vaaleaa pisaran muotoista kuukiveä. – Pienenä Anni oli kuvitellut, että selkäpussissa kasvoivat hämähäkin poikaset, ja hän oli aika ajoin käynyt raottelemassa äidin korurasian kantta tarkistaakseen, joko ne olisivat syntyneet.”
Kauluksessa kultainen hämähäkki on viehättävä ja koskettava historiallinen romaani Anni Jussilan vaiheikkaasta elämästä. Moninaiset sattumukset ja onnettomuudet johdattavat Annin matkaamaan halki 1800- ja 1900- lukujen vaihteen Suomen hänen etsiessään omaa paikkaansa ja kohtaloaan.
Henkilökohtaisen kasvukertomuksen ohessa teoksessa kerrotaan päähenkilön elämään nivoutuvien sukujen tarinoita. Faktan ja fiktion seittejä yhteen punova romaani toimii myös kuvauksena suomalaisesta yhteiskunnasta vuosien 1868 ja 1908 välillä.
Seija Leivo (s. 1948) on tällä hetkellä Varkaudessa asuva kirjailija. Todellisuuteen pohjaava, fiktiolla täydennetty Annin tarina perustuu hänen oman isoäitinsä ja muiden sukulaisten kertomuksiin, sukututkimukseen ja vanhojen valokuvien kertomaan. Isoäidin matka lapsuuden Raahesta sukulaisten huostaan Lappeenrantaan ja lopulta monien käänteiden kautta Vaasaan oli niin kiehtova, että Leivo halusi tallentaa sen tuleville polville. Se innosti myös tutkimaan aiempien sukupolvien vaiheita, nälkävuosien kovia kohtaloita ja elämää keisarin ajan Suomessa. Osa nimistä on muutettu, mutta suvun tarina ja kultainen hämähäkki ovat edelleen totta.
SIVUMÄÄRÄ 288
KL 84.2