Nuoralla tanssiva kreivitär

Helena Lapinniemi

Nuoralla tanssiva kreivitär

Normaali hinta €15.90 Alennushinta €3.00

Esittelyvideo

Humpuukimaakareiden kiertelevän seurueen tanssija ja temppujentekijä, mieheksi pukeutunut Tuuri, tietää olevansa aatelista sukua, oikealta nimeltään Trudi Moritzintytär von Closte, mutta hän ei katso Closten linnan suuntaan edes perssilmällä. Hän tapasi sattumalta Milanon markkinoilla tärkätyn kreivin, joka oli kuulemma hänen isoisänsä, mutta tämä kielsi Tuurin isää käyttämästä suvun nimeä. Epäsäätyinen avioliitto ja kreivillisistä velvollisuuksista luopuminen riittivät perusteluiksi.

Nyt isoisä oli kuollut, ja koska isä-Moritzkin oli pudonnut juovuspäissään kaivoon, perimysjärjestyksessä seuraavana oli Tuuri itse. Niinpä värikäs seurue alkoi tehdä matkaa kohti Clostenaa. Vähitellen Tuurille selviää, että hän on perinyt maallisen mammonan lisäksi myös vallan muuttaa asioita kreivikunnassa.

Toisessa romaanissaan Helena Lapinniemi välittää lukijalle kutkuttavan tarinan lomassa oikeudenmukaisen kohtelun vaatimukset samalla tavoin kuin esikoisteoksessaan Heräteostona hevonen. Piikatytöt ja alustalaiset saavat kohennuksen työoloihinsa, pröystäilevää puistoa rakentava arkkitehti saa potkut ja sen sijaan kehitetään puutarhaviljelyä. Kun vanhat nautintaoikeudet kumotaan eikä uusi kreivitär suostu sovittuun naimakauppaankaan, peruukkipäiden kapina on valmis ja Tuuri alkaa joutua erikoisiin onnettomuuksiin…  

 

SIVUT 512