Työelämään tutustumassa


Aloitin TET-työni 25.8. täällä Reunan kirjakaupassa. Tälläinen hieno
monitoimipaikka, on kahvila, on taidegalleria ja on kirjakauppa, kaikki yhdessä.
Takapihalla on halli, jossa järjestetään tapahtumia, kuten Kymi Kantri ja
kirjanjulkistustapahtumia. Hallista saa ottaa kirjoja ilmaiseksi. Kirjoja saa myös
lahjoittaa (vain kovakantisia) Kymi Kantrin (5.9.) jälkeen.


TET:in aikana olen oppinut paljon, esimerkiksi kassan käytön, joka on yllättävän
helppoa. Muita töitäni asiakaspalvelun lisäksi ovat olleet kirjalaatikoiden vienti
varastoon ja tapahtuman järjestelyssä auttaminen. Sain myös ajaa ihan
ensimmäistä kertaa sähköpyörällä, kun vein postia R-kioskille lähetettäväksi.
Vaikeuksia minulla ei ole paljoa ollut, alussa oli vain vähän vaikeata kassan käyttö
ja asioiden paikkojen muistaminen. Muuten kaikki on sujunut loistavasti.
Työväki täällä on tosi rentoa ja ystävällistä porukkaa, jaksoivat aina kertoa missä
on mitäkin ja miten tehdä kaikkea, vaikka monta kertaa kysyinkin.


Suosittelen käymään katsomassa kaupan maskottia Nappi-kissaa.

Onni, 9B, Myllykosken yhteiskoulusta


47 kommentit


  • Josephloods

    Hi, here on the forum guys advised a cool Dating site, be sure to register – you will not REGRET it [url=https://bit.ly/2XbVumI]https://bit.ly/2XbVumI[/url]


  • Charlesunite

    Hi, look what a cool site I found, there you can win from $ 50 to $ 3000 , I managed to win $ 540, good luck to you [url=https://bit.ly/34jKEhC]https://bit.ly/34jKEhC[/url]


  • Danielfes

    Best dating site: https://tinyurl.com/z5s523s2

    CvOamHeJe50dmNAoZuFIDnrOVfvzo8dU


  • Richardded

    [url=https://mp3top.mobi]скачать mp3 песня хорошем качестве[/url]


  • Josephbrace
    музыка 2021[/url]

Jätä kommentti