Elämää ennen 60-lukua

Aino Moilanen

Elämää ennen 60-lukua

Normaali hinta €26.90 Alennushinta €25.00

Mikä on ransuunikortti, mitä tehdään koksarilla ja miltä näyttää kolipää? 60-luvulla syntyneet saattavat muistaa raappahousut ja käyttivät koulussa musteenkuivaajaa, mutta nuoremmille nämä vanhat esineet, materiaalit ja manuaaliset työtavat ovat jo tuntemattomia. Elettiin aikaa, jolloin kaupoissa ei ollut tavarapaljoutta eikä palveluita ollut tarjolla, vaan kaikki tehtiin itse.

 Kirjan tarinoiden ja piirrosten aiheina ovat mm. pihatyöt, puhdetyöt, navettatyöt, naisten ja miesten työt, rakennukset ja niiden sisustus, vaatteet ja ompeluvälineet, ruoanlaiton ja siivouksen välineet, vuotuiset tapahtumat, koulutarvikkeet, leikit ja pelit sekä kaupankäynti ja säästäminen.

 Aino Moilanen on 70-luvulla Ruotsiin Gävleen muuttanut lähihoitaja, joka on pitänyt koko ajan kiinteän yhteyden kotimaahan. Hän on haastatellut ihmisiä ja kerännyt muistitietoa ja murresanoja vuosien ajan erityisesti kotiseudultaan Kestilästä ja muualta Pohjois-Pohjanmaalta.

 ”Työssäni vanhusten hoivakodissa huomasin tällaisen kirjan tarpeen. Muistisairaat vanhukset halusivat puhua miellyttävistä muistoista, jotka ovat ajalta ennen nykyisiä koneita ja laitteita. Hoitajalla on hyvä olla edes perustiedot asioista, joista juttelemalla ja kyselemällä saa vanhuksen piristymään”, sanoo Moilanen.

Kansi ja taitto Jaana Rautio, piirrokset Aino Moilanen

Pehmeäkantinen, noin 250 sivua, runsas piirroskuvitus

Ilmestyy maaliskuussa 2017